Esiintyjät
Shalla Lalla
Lauluyhtye Shalla Lalla on perustettu tammikuussa 2003 tuolloin Kallion seudulla asustavien lauluharrastajien ja musiikin alan ammattilaisten kesken. Shallan laulajia yhdistää mm. pitkä historia Philomelan laulajina.
Yhtye on täysin akustinen ja esittää moniäänisiä sovituksia tutuista ja osin vähän tuntemattomammistakin kappaleista. Genre liikuskelee pääosin Suomirockin ja -popin alueella etnovivahteilla höystettynä, tosin suomalaiselle sydäntä lähellä olevaa iskelmää tai heviäsaundeja unohtamatta. Kappaleet sovittaa Shallassa laulava, ansioitunut sovittaja Tuuli Puhakka, joka löytää jokaista seitsemää laulajaa yksilöinä hyödyntäen lauluista käsinkosketeltavan nostalgian tai muun suuren säveltäjän kappaleeseensa upottaman hillittömyyden.
Lauluyhtyeen keikat toimivat baareissa, bileissä, häissä ja synttäreillä yhtä hyvin kuin suuremmillakin stageilla. Lauluyhtyeessä ei ole soittimia eikä esitys vaadi sähkötekniikkaa tai roudaustaukoja, joten yhtye voi esiintyä tarvittaessa vaikka Sokeritopalla tai Pyhätunturin kurussa. Shallat ovat toinen esiintyjä, joka on ollut mukana jokaisilla Vetelin kansanmusiikkivestifaaleilla.
Aino-kuoro
Aino-kuoro on reilusta 20 naisesta koostuva kuoro, jonka tavoitteena on tuottaa taiteellisesti korkeatasoista ohjelmistoa ja kehittyä sekä musiikillisesti että esiintyjinä. Taiteellisen johtajan Satu Luukkosen johdolla kuorosta on kehittynyt kunnianhimoinen ryhmä, jonka ohjelmistossa korostuvat uudemmat suomalaiset kansanlaulut sekä perinteiset melodiat uusilla sovituksilla. Viime vuosina Aino-kuoro on menestynyt erilaisissa kuorokilpailuissa ja saanut positiivista palautetta puhtaasta, kuulaasta ja taipuisasta soinnista.
Carmeninae
17 laulunlyömää naista, musiikillista luovuutta, hersyvää huumoria, tunteellista tunnelmointia ja motto : ”Vierivä täti ei sammaloidu”
= LAULUYHTYE C A R M E N I N A E [karmeninee]
Petteri Peltoniemen viihdeorkesteri
Perjantain vestifaalitansseissa esiintyy huikea, pääosin Äänipäistä koottu laulu- ja soitinyhtye solisteineen. Mukana on myös vierailevia tähtiä, joten kasaan on saatu varsinainen tähtikokoonpano. Viihtyminen on taattu.
Äänipäät
Äänipäät on vuonna 2002 perustettu veteliläinen mieskuoro. Kuoro laulaa omia biisejä omalla tavallaan.





